tiistai 22. toukokuuta 2012
Kesä ja KIP lähestyy!
KIP-päivä lauantaina 9.6. 2012
Neulotaan yhdessä!
Lankaliiga, eli Tyrvään seudun neulojat kokoontuu Silmu&Solmussa KIP-päivän merkeissä klo 10 -14. Sään salliessa neulomme ulkona puodin edustalla, osoitteessa Marttilankatu 16.
Tervetuloa mukaan oman kutimen tai virkkaustyön kera!
Ei hätää, jos yhtään työtä ei ole vaiheessa, voit osallistua yhteisen käsityön tekemiseen.
KIP (Knit In Public) tarkoittaa julkineulomisen päivää. Silloin käsityönystävät ympäri maailmaa kokoontuvat neulomaan julkisesti.
----
torstai 29. maaliskuuta 2012
Liigailua
Moikka, liigailu on jatkunut uudessa puodissa tasaiseen tahtiin.
Itse olen onnistunut viime aikoina yhteensattumien vuoksi (rippijuhlia ynnä muita aikaa vieviä projekteja) poissaolemaan aika paljon, mutta juttua on kuulunut, että kyllä liiga ihan voimissan on edelleen.
Seuraava liigakerta on jo taas ihan pian, lauantaina 31.3.2012.
Ihan satavarma en ole tuosta kellonajastakaan, mutta jos vaikka klo 11-14 välillä poikkeaa paikalle, niin ehtii jo jotain neuloakin, vai mitä?! Korjatkaapa aika oikeammaksi, jos olette joku eri mieltä :D!
Tervetuloa mukaan uudetkin neulojat tahi virkkaajat!
Marttilankadulla Silmu & Solmussa tavataan, kahden viikon välein lauantaisin, ellei muuta ole sovittu.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Uusi puoti, uudet kujeet
Onnea Sirpalle ja Silmu & Solmulle uuden entistä komeamman puodin johdosta!
Ensimmäinen liiga kokoontuikin jo avajaisten kylkiäisinä lauantaina 12.11. Marttilankadulla. Seuraava kerta on kahden viikon päästä 26.11. suunnilleen samaan aikaan kuin ennenkin, siis klo 11-13. Puodin lauantaiaukioloajatkin ovat hieman muuttuneet, joten liiga-aikatauluakin voimme sen puitteissa pidentää tai siirtää, mikäli siihen tuntuisi olevan tarvetta.
Ehdotuksia saa siis laittaa!
Omasta puolestani vielä suuret kiitokset hyvästä seurasta lauantaina kaikille kanssaliigaajille :)!

maanantai 30. toukokuuta 2011
KIP lauantaina 11.6.2011
Lankaliiga KIPpailee tänä vuonna Karkussa, kyläkaupan edustalla lauantaina 11.6.2011 klo 14 alkaen. Samaan aikaan kylänraitilla kirpputoritapahtuma, joten väkeä ja mukavaa tunnelmaa tiedossa. Tervetuloa kaikki neulomisesta kiinnostuneet mukaan oman kutimen kera!
Kartta tapaamispaikkaan:
Näytä suurempi kartta
Huom! Säävaraus ja oma istuin mukaan! Kyläkaupalta saa ostaa kahvia.

tiistai 15. helmikuuta 2011
Liigaa ja nuttuja
Silmu & Solmussa taitaa olla taas jonkinlainen nuttujen pesämuna ja itsekin olen pari nuttua saanut valmiiksi. Nyt on siis paketti taas kasautumassa, tiedoksi niille, jotka haluavat osallistua nuttujen tekoon.
Ensi lauantaina neulotaan taas! Muutakin kuin nuttuja :D.
Merkitäänpä tässä samalla muistiin, että heti alkuvuodesta Lankaliigalla oli mukavia vieraita Tottijärveltä.
Kiva kun kävitte, tervetuloa toistekin!

perjantai 31. joulukuuta 2010
Hyvää Uutta Vuotta!
Lankarikasta ja neuloisaa uutta vuotta kaikille liigalaisille!
Päivitin vähäsen alkuvuoden tapaamisia, ilmoitelkaa taikka korjailkaa, kun/jos tulee muutoksia.
Laitoin ed. päivitykseni aikoihin kutsuja uusille liigalaisille, mutta kun äsken vilkaisin, niitä kutsuja ei näkynytkään asetussivulla. Lähetin siis uudet kutsut, toivottavasti ne löytävät perille.
Viikon päästä siis aloitamme uuden, entistäkin lystikkäämmän neulevuoden Silmu & Solmun 1-vuotissynttärijuhlien merkeissä. Tapaamisiin taas!

lauantai 27. marraskuuta 2010
Liigan pikkujoulu
Tänään pieni mukava porukka kokoontui taas neulomaan, kiitos kaikille läsnäolijoille hyvästä seurasta! Kiitos myös puodinpitäjälle, että taas kerran saimme kotoisasti kutoa ja rupatella puodissa! Vielä oikein tosi isot kiitokset kaikille teille, jotka tämänpäiväiseen ja moniin aiempiinkin liigatapaamisiin olette erilaisia herkkuja leiponeet tai muuten tuoneet!
Laitoin parille uudelle (?) liigalaiselle kutsut äsken, tervetuloa mukaan yhteiseen blogiimme! Tännehän saa sitten ihan vapaasti runoilla kaikenlaista.
Ensi kerralla vietetään Lankaliigan pikkujoulua ja sovimme jo, että mukana voi tuoda pikkujoulupaketin, arvoltaan n. 10-12 e.
Anu lupasi leipoa meille jotain suussasulavan kuuloista, johon muistaakseni liittyi ainakin glögi, liivatteet ja piparinmuruset... nam!
Jos keksitte muuta hauskaa pikkujoulumaista ohjelmaa tms., ehdottakaa vaikka tänne blogiin.
Puodinpitäjän kanssa sitten varmaan sovitaan ensi vuoden tapaamisista, mutta pikkujoulujen jälkeen seuraa pieni joulutauko.
Ainiin, ja Outi lupasi tuoda jonkun ihqusöpön vihon, jota voimme pitää ns. vieraskirjana. Siihen voidaan tapaamisissa kirjata paikallaolleet. Saadaan hienot tilastot nääs.
Ensi kertaan ja neulomisiin!!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Poikkeuksellinen kokoontumispaikka
Ensi lauantaina 9.10. Lankaliiga kokoontuukin poikkeuksellisesti Vammalan Seukulla MLL:n Kestokipinät tapahtumassa. Samaan aikaan Seukulla myös lastenvaate- ja tarvikekirppis. Juhlavuoden kunniaksi tapahtumassa on tarjolla MLL:n tarjoamat leivoskahvit.
Poikkeuksellisesti neulomme myös seuraavan kerran eli jo viikon kuluttua 16.10., silloin taas tutusti Silmu&Solmun puodissa.

torstai 2. syyskuuta 2010
Syksyn tapaamispäivät
päivitin tuohon vasemmalle ihan omavaltaisesti kenenkään kanssa neuvottelematta.
Yksi tapaamiskertalauantai jää väliin, Silmu&Solmu on la 9.10. edustettuna myyntipöydän kera paikallisilla tilkkutyöpäivillä Sylväällä (tästä lisää infoa myöhemmin.) Mutta jos tiukkaa tekee, voidaan halukkaille järjestää myös ylimääräisiä neulontatapaamisia korvikkeeksi. :)
Tiedoksi myös että 20.7. postitettu nuttupakettimme on mennyt perille, sain siitä tiedon sähköpostitse.

sunnuntai 1. elokuuta 2010
Uusi aika?
Taisimme tulla sopineeksi, että jatkossa aloitamme jo klo 11 ja yritämme osua puodin ovista ulos klo 13 aikoihin. Pitkämatkalaisille tämä tietysti tarkoittaa vähän aikaista aamua, mutta kokeillaanko toistaiseksi näin, jotta rakas puotipuksumme saisi pidemmän viikonlopun töistään?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)