sunnuntai 31. toukokuuta 2009

KIPkip

Kip-päivän järjestelyt ovat jäissä.
Koska Tornikahvilassa on muuta äksöniä juuri 13.6. eli tuona samaisena päivänä, he eivät ole kovin halukkaita meitä silloin ottamaan KIPpailemaan.
Muutenkin kesän ajan neulomistapaamisten suhteen lupasivat lähinnä ottaa yhteyttä ja ehdottaa meille muita, lauantai-iltapäiviä sopivampia tapaamisaikoja.
Itse on ainakaan ole saanut mitään yhteydenottoja sieltäpäin, tosin en myöskään ole itse ehtinyt asiaa yhtään ajamaan eteenpäin. Ajattelin kuitenkin alkavalla viikolla vähän kysellä perään, mutta sitä varten tarvitsisin liudan teidän muidenkin mielipiteitä asiasta.

Alkavan viikon aikana täytynee tehdä edes joku suunnitelma KIP-päivän suhteen.
Toki 6.6. lauantaina, seuraavassa Lankaliigassa voimme vielä viilata yksityiskohtia, mutta paikka- ja ajankohta-asia varmaan pitäisi saada sovituksi jos sitä ennen. Ainakin, jos jotain mainostoimintaa haluamme asian tiimoilta.

Kertokaapas nyt siis liigalaiset mielipiteenne ja toiveita asiasta.

JOs emme pääse Tornikahvilaan la 13.6., olisiko muu sopiva ajankohta KIP-päivälle vaikkapa edeltävä perjantai vaiko seuraava sunnuntai? Kellonaika? (Omasta puolestani sunnuntai ei käy, eikä perjantainkaan osallistumiseni ole tällä hetkellä ollenkaan varma. )

Vai olisiko joku toinen paikka mahdollinen - jos, niin mikä ja onko jollain teistä mahdollisuuksia kysellä muita paikkavaihtoehtoja?

Vai järjestämmekö KIPin Kuppilassa ja jatkamme siellä mutenkin tapaamisia, kunnes muuta parempaa löytyy?

Mikä viikonpäivä/ajankohta olisi sopiva kesäkauden muille tapaamisille, mikä lauantai klo 12-14 ei käy? Vai jatkammeko Kuppilassa

Ehdotuksia, kiitos :).

6 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Viime tapaamisessa pidimme yhtenä vaihtoehtona KIPpailulle toria. Siellä olisi ainakin satunnaisia ohikulkijoita tarjolla:-) Tosin silloin pitäisi ehkä vähän aikaistaa ohjelmaa, mutta ehkä 11-13 riittäisi? Virallisesti tori taitaa päättyä vasta kahdelta, mutta innokkaimmathan ovat siellä anivarhain. Tai kyllähän sinne tietysti voi mennä vaikka seitsemältä, jos joku kykenee...

Jatketaanko Kuppilassa? Siellä meistä ainakin tykätään:-) Ja jos (KUN) joskus on hieno ilma, niin hilpaistaan vaikka Poronrantaan piknikille. Ensi lauantaina on ehkä parasta pysyä sisätiloissa, jos sääennusteisiin on uskominen.

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Mitäs jo otetaan "riski" ja sovitaan Kip vallan sinne pororannan nurtsille? Sateen sattuessa neulotaan Kuppilassa.

Ja voishan silleen olla vaikka koko kesän.. Tarttee vaan omilla eväillä varustautua sessioihin. Tai leivoskellaan vuorotellen tai jotain piknikkiä tms.

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Niin siis tuolla picnikillä tarkoitin nyyttäreitä.

Helmis kirjoitti...

Nyt on mulla aivot niin jäässä, etten kerta kaikkiaan keksi mitään kunnon ratkaisua tähän asiaan. Ehdotukset kuulostaa kyl ihan hyviltä. Aattelin, että kysäisen nyt vielä ennen lauantaita neulomisaikoja (siis vaihtoehtoja) sieltä Tornikahvilasta, niin voitais lauantaina liigassa jutella niistä. Tosin ensikin la en ehkä pääse ihan koko ajaksi, näyttää tää kesä olevan niin kamalan kiirusta aikaa..

Piknik-nyyttärit kuulostaa minusta myöskin tosi kivalta idealta, miksei sitten vaikka Pororannassa ja säävarauksella on kuitenkin takavaralla olemassa KUppila?
Siis olettaen, ettei meille käypää aikaa irtoa tuolta Tornista??

Taitaa olla parasta jutella näistä la lisää, kun en nyt saa langanpäästä (hehe) millään kii tässä koneen äärellä.

marja kirjoitti...

Heips!
Kyllä tuo ulkosalla neulominen kuullostaa ihan kivalta säiden salliessa.Missä on Poronranta..?Kai se kartastakin löytyy;)
Pysyttelen kuulolla.Nyt lauantaina en kyllä pääse.

Mari kirjoitti...

Tulen minäkin sanomaan kommenttini, vaikka talvisin en koskaan pääse teidän kanssa neulomaan. Mutta jos nyt kesällä ehtisin :) Lauantai on hyvä päivä siinä mielessä, että tapaamiseen ehtii, vaikka tulisi vähän pidemmältäkin. Ja muulle perheelle löytyy siksi aikaa tekemistä paremmin kuin esim. sunnuntaina. Piknikki sään salliessa kuulostaa ihanalta :) Ja sateen sattuessa sitten siellä Kuppilassa. Jos siellä kerran neulojiin suhtaudutaan myönteisesti.
Katja ehdotti KIPpailua torilla. Kai torin poikki kulkee ihmisiä torimyynnin päätyttyäkin? Siis ettei KIPin aika ehkä ole niin torimyynnin aikoihin sidottu?
Itselläni tosin on kolme vaihtoehtoa, että missä kaupungissa olen KIPin aikana :) Valitsen sitten vaihtoehdoista parhaan, kunhan paikat varmistuvat :D